Vierailimme siis Roeron alueella ja majapaikkamme omisti
Malviran viinitila (itse pajapaikasta toisella alasivulla tässä blogissa).
Malviran viinitalo sijaitseen noin kilometrin päässä Canalen keskustasta;
alarinteellä viinin valmistamo ja Trinitán viinitarhan ylärinteellä noin 50 m
korkeammalla ”majatalo” Villa Tiboldi. Kun kysyimme pääseekö rinnettä alas
kävellen, majatalon emäntä sanoin, että miksette aja autolla. Sanoin haluavani
myös maistelle, johon hän vastasi matkan olevan niin lyhyt (puoli kilometriä),
että eihän se ole mikään este – kävelimme kuitenkin.
Nykyisten omistajien isä Giuseppe Damontella oli intohimo
viininvalmistusta kohtaan ja jo 1950-luvulla hän ymmärsi, ettei Roeron alueen
koko potentiaali oltu käytetty hyödyksi. 1970-luvun alussa Giuseppe osti
Malviran tilan. 1974 Giusepen pojat Roberto ja Massimo ottivat vastuun tilan
vetämisestä ja muuttivat myös viinien nimet tilan mukaan. Massimo johtaa
viinitilaa ja Roberto vastaa kellarin toiminnoista.
Sana malvira tarkoittaaa piemonten murteessa ”väärin
käännetty” (mal=väärin virare=kääntyä). Tämä siitä johtuen, että perinteistä
poiketen talon piha oli talon pohjoisella puolella normaalin eteläpihan sijaan.
Sittemmin Malvira on ostanut palstoja muiltakin Canalen ympäristön
viinitarhoilta ja tällä hetkellä tarhoja on yhteensä 42 ha. Trinitán lisäksi Malviralle
tärkein viinitarha on tuo arneikselle nimensä antanut Renesio, jossa he
kasvattavat niin arneista kuin myös nebbioloa. Renesion kokonaispinta-ala on 8 ha,joista
Malvira omistaa 6ha. Täällä myös kasvavat Malviran vanhimmat köynnökset, joilla
on ikää yli 60 vuotta. Trinitássa kasvavat samat rypäleet: arneis alarinteessä
ja nebbiolo ylempänä. Tiluksia on yhteensä kuudella viinitarhalla ja
kokonaistuotanto 350 000 pulloa (puolet valkoista ja puolet punaista).
Roeron ratas, jonka lisäksi kuva tarrot-kortista |
Malvira tuottaa myös baroloa, jonka tuottaminen on Italian
viinisääntöjen mukaan hyvin rajoitettua. Rypäleet pitää kasvattaa ja viini valmistaa
barolon alueella ja myös viinitalon pitää sijaita barolon alueella. Malvira
(muutaman muun talon lisäksi) on poikkeus säännöstä naimakaupan tuloksena.
Veljekset ”myivät” siskonsa La Morrassa olevaan viiniperheeseen ja siten saivat
oikeudet valmistaa ja myydä myös La Morran barolo viiniä (0,89 ha:n palsta on
Boiolon viinitarhassa).
Malviran tuotantotapa on luomu, vaikka he eivät paperitöitä
välttääkseen saa käyttää luomu-nimikettä. Sadon korjuu alkaa syyskuussa
arneiksella ja jatkuu syys-lokakuun vaihteessa punaisilla alkaen barberasta ja
viimeisenä nebbiolo lokakuun puolivälin aikoihin. Toisin kun jotkut muut
valmistajat, Malvira pitää varastossa useita eri vuosikertoja, eivätkä siis
heti rahasta viineistänsä silloin kun se on mahdollista.
Osa arneis-viineistä käy ja kypsyy terästankeissa eikä
tammea käytetä, jotta viinit kuvastaisivat mahdollisimman hyvin maaperää ja
muita kasvuolosuhteita, jonka voimakas tammitus voisi peittää. Arneis on tässä
suhteessa hyvin rieslingin ja chardonnayn kaltainen ja erilaiset
kasvuolosuhteet vaikuttavat huomattavasti viinin luonteeseen. Osassa käytetään
myös tammikypsytystä. Arneiksen lisäksi Malvira tuottaa myös favorita, riesling
ja sauvignon blanc viinejä sekä mielenkiintoista sekoitetta 40% chardonnay, 40%
riesling, 20% arneis. Tämän viinin perusviinit kypsytetään erikseen omissa
tammitynnyreissään ja sekoitetaan vasta pullottaessa. Myös makea
jälkiruokaviini sekä 100% arneis kuohuviini ovat tuotevalikoimassa. Jälkimmäinen
valmistetaan tankkikäymismenetelmällä.
Malviran punaiset rypäleet ovat barbera ja tietenkin
nebbiolo. Tämän lisäksi on vähäinen määrä paikallista Bonarda Piemontese –
rypälettä, jota käytetään ensin mainittujen lisäksi tilan sekoite viinissä
Langhe Rossossa. Viinit karsitaan rangoista ja pumpataan terässammiohin
käymään. Siellä niitä kierrätetään pumppaamalla kerran päivässä viinimehu
sammion pohjalta päälle. Nebbioloissa kuorikontakti on käymisen neljän
ensimmäisen viikon aikana, jonka jälkeen ne käyvät läpi malolaktisen käymisen
tammitynnyreissä. Sekoiteviinit käytetään ja kypsytetään erikseen ja
yhdistetään vasta pullottaessa. Viinejä kypsytetään ranskalaisissa
tammitynnyreissä eri aika viinistä riippuen:
- barbera 18-27 kk, barberaa ei kypsytetä pullossa vaan lasketaan myyntiin pullotuksen jälkeen
- Langhe Rosso 18-24 kk, jonka jälkeen vielä pullossa 6-12 kk
- nebbiolo 18-24 kk, jonka jälkeen pullossa 10 kk
- roero 24 kk, jonka jälkeen vuosi pullokypsytystä
Malviran
valkoiset viinit
- Bric VDT - 90% Arneis/ 10% Favorita (20,000 pulloa)
- Langhe Favorita 2007 DOC - Favorita 100% (21,000 pulloa)
- Roero Arneis Classico 2007 DOCG - Arneis 100% (80,000 pulloa - 10,000 pikkupulloa)
- Roero Arneis Renesio 2007 DOCG - Arneis 100% (20,000 pulloa)
- Roero Arneis Trinità 2007 DOCG - Arneis 100% (20,000 pulloa)
- Roero Arneis Saglietto 2007 DOCG - Arneis 100% (20,000 pulloa)
- Langhe Bianco 2007 DOC - Sauvingon Blanc 100% (7,000 pulloa)
- Langhe Bianco 2006 Tre Uve DOC - Chardonnay 40%, Sauvingon 40%, Arneis 20% (20,000 pulloa)
- Renesium - Arneis 90% other aromatic grapes 10% (15,000 half-pulloa)
Malviran
punaiset viinit
- Barbera d’Alba San Michele 2005 DOC - Barbera 100% (50,000 pulloa)
- Barbera d’Alba San Michele Superiore 2004 DOC - Barbera 100% (13,000 pulloa)
- Langhe Rosso San Guglielmo 2004 DOC - Barbera 70%, Nebbiolo 25%, Bonarda 5% (25,000 pulloa - Magnum 1,500 pulloa)
- Langhe Nebbiolo 2005 DOC - Nebbiolo 100% (15,000 pulloa)
- Roero Riserva Trinita 2005 DOCG - Nebbiolo 100% (18,000 pulloa, Magnum 1,500 pulloa, 3 litran pulloja 300 ja 5 litran pulloja 200)
- Roero Riserva Mombeltramo 2005 DOCG - Nebbiolo 100% (6,300 pulloa)
- Birbet MPFR - Brachetto Lungho 100% (22,000 pulloa - 6,000 pikkupulloa)
Vielä muutama sana itse kierroksesta viinin valmistamossa.
Meidät otti vastaan nuori nainen, jonka englannin kieli oli erinomainen. Hän
kierrätti meitä ensin läpi tuotantotilojen, jossa juuri viimeisiä nebbioloja
karsittiin rangoista ja pumpattiin teräkseen. Sen jälkeen tutustuimme viinin
kypsytykseen tammitynnyreissä. Kypsytystilat on kaivettu viinitarhan rinteeseen
maan alle, jotta saavutetaan mahdollisimman tasainen lämpötila ja kosteusaste.
Kellareista matkamme jatkui varastointiloihin, jossa viinejä säilytetään ennen
myyntiinlaskua. Kuten jo aiemmin mainitsin, Malvira varastoi viineistään useita
vuosikertoja. Lopuksi tietenkin siirryimme maistamaan. Tarjolla oli kolme
valkoviiniä: favorita, sekoiteviini treuve, Trinitan arneis, sekä kolme
punaista: barbera roero ja roero riserva. Tässä yhteydessä opin myös jotakin
uutta grapasta (jota Malvira myös myy omalla nimellää). Viininvalmistuslisenssi
ja grapanvalmistuslisenssi ovat eri asia eikä viinitalo automaattisesti saa
valmistaa tisleitä. Niinpä viinitalot vievät omat mäskinsä jollekin läheiselle
granavalmistajalle, joka sitten tekee grapan ja pullottaa sen
viinintuottajalle.
Nebbiolo kypsyy |
Viinit odottavat varastossa sopivaa myyntihetkeä |
Maistellut viinit |
Mukaamme ostimme huoneessa maisteltavaksi hieman vanhemman
Renesion Roero riservan 2009. Olipahan upea viini.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti