I

Jälleen kerran matkamme kohteena on Alban seutu Luoteis-Italiassa ja tällä kertaa pidennetty viikonloppu. Albaan voi matkustaa joko suoralla lennolla Milanoon tai vaihdon kautta Torinoon, josta on hieman lyhyempi matka Albaan. Helpoin tapa liikkua lienee vuokrata auto. Milanon lentokentältä ajomatka Albaan kestää (ilma ruuhkia) noin kaksi tuntia ja Torinosta reilun tunnin. Milanosta matka taittuu maksuteitä pitkin kun taas Torinon ja Alban välillä ei ole moottoritietä ja matkanteko on hiukan hidastempoisempaa. Torinon keskustasta Albaan pääsee junalla reilussa tunnissa.

Lentomme oli aamusta ja olimme Milanossa jo yhdentoista aikoihin. Aikomuksenamme oli ajaa suoraan Barolon kylään lounaalle, mutta valitettavasti jouduimme odottamaan vuokra-autoa yli tunnin. No saimme toki ilmaisen autoluokan korotuksen. Sitten maantielle. Liikenne oli yllättävän rauhallista ja perille pääsimme kahden kieppeissä. Olimme sopineet ottaa majapaikkamme vastaan puoli neljän jälkeen, joten nyt oli syytä hakeutua lounaalle. Toki tähän aikaan päivästä suurin osa lounaspaikoista oli jo kiinni. Onneksi vanha tuttu Vin Café pelasti tällä(kin) kertaa. Tämä Alban kävelykadulla sijaitseva kuppila tarjoaa nimensä mukaan viinejä ja ihan hyvää syötävääkin. Tarjolla on parikymmentä paikallista viininä laseittain ja pulloissa vielä runsaasti lisävaihtoehtoja. Tarjolla oli herkku, johon olimme jo aikaisemmilla matkoillamme tutustuneet: ”ravioli del plin con burro e salvia” eli paikallisia pieniä ravioleja salviavoissa. 

Näkymä makuuparvelta

Sitten kohti majapaikkaa. Kyseessä on vanha kerrostalo lähellä Alban asemaa. Talosta on kaksi kerrosta remontoitu huoneistoiksi, joita matkailijoille vuokrataan. Soitin emännällemme ja koetin sönköttää huonolla italiallani, jotta meidät voisi tulla päästämään sisään. Hetken kuluttua pirteä italialaisrouva saapuikin Fiatillaan vei meidät huoneeseen kehua italian kielen taitoani – toki en siitä jutustelusta juuri muuta sitten ymmärtänytkään, mutta nyökyttelin sopivissa kohdissa. Hän esitteli meille huoneistomme: alhaalla eteinen, olohuone/keittiö ja iso kylpyhuone, raput ylös ja 30 m2 parvella makuutilat ja siitä vielä portaat ylös katolle, jossa oli oma kattoterassi – melkoisen hulppea lukaali. Olohuoneella lieni korkeutta kahdeksan metriä. Haimme läheisestä pikkukaupasta pullon paikallista erbaluce-valkoviiniä, jota sitten nautimme parinkymmenen asteen lämmössä kattoterassilla auringonlaskua ihaillen. Kyllä lämmitti Suomen syksyssä jähmettyneitä luitamme.

Kattoterassilla oliu mukava rentoutua

Illalla kiertelimme kaupungilla ja totesimme kaiken olevan suunnilleen samanlaista kuin neljä vuotta aikaisemmin, jolloin viimeksi täällä olimme käyneet. Hieman raskaasta matkapäivästä väsyneenä emme jaksaneen sen kummemmin hakea ruokapaikkaa, joten päädyimme jo toisen kerran samana päivänä Vin Cafeeseen. Ehkäpä syynä oli heidän tarjoamansa kanipata, jota joka matkalla täytyy kerran saada.