Koska lentomme oli vasta illalla meillä oli hyvää aikaa
kierrellä vielä ennen lentokentälle suuntaamista. Ajattelimme ajella lounaalle
jonnekin alueen kaupungeista matkalla kohti Milanoa. Ajelimme pikkuteitä lähestyen
pikku hiljaa Milanoa. Maisemat Alban itäpuolella ovat edelleen mäkisiä, joskin
ehkä hieman loivapiirteisempiä ja Barolon alueesta poiketen ympärillä oli myös
muuta luontoa kuin pelkkiä viinitarhoja – toki niitäkin oli. Puolen päivä
aikoihin pysähdyimme Alessandrian kaupunkiin. Tämä 90 tuhannen asukkaan
kaupunki ei ole mikään turistirysä, mutta keskusta on samanlainen kuin moni muu
vanha keski-eurooppalainen kaupunki. Katselimme aikamme sopivaa lounaspaikkaa
ja sellainen lopulta löytyikin. Pieni trattoria, jossa paikalliset viettivät
lounastuntiaan: alkuun toiselle pastaa ja toiselle paistettua juustoa, pääruuaksi
possupataa. Palan painikkeeksi pieni kannu talon viiniä. Lounaan jälkeen vielä pieni
kävely Alessandriassa, pysähdys jäätelöbaariin ja sitten kohden lentokenttää ja
kotia.
Oli jälleen kerran virkistävä viikonloppu Piemonten
maisemissa. Mukava katkos syksyn harmauteen ja koleuteen sekä muisteltavaa ennen
seuraavaa matkaa. Ehkäpä jo ensi vuonna takasin. Juuri julkistetun Giro d’Italian
reitti kulkee jälleen ensi vuonna Alban kautta.
Seuraavaa reissua odotelessa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti